Kauhun kaihoisa katse, häivähdys purppuraa, runsaasti mustaa ja huumoria

Joulupukki on ollut hyvin, hyvin... kiltti kun toi uuden kameran

sen jälkeen on elo ollut kuin pelkkää ilotulitusta, ja katson eteenpän hyvin sinisin silmin - eyes wide shut avoimin, suljetuin kielin

Sähkönsininen selfie. She wore blue velvet...

Tiedän. Olen Nuuskamuikkunen

Kannibaaleja! Pirunkuvia! Ryöttää tuherusta? Itseoppineet taiteilijat! Groteski gotiikka - pohjoisen taiteen verenkarvas laji

Groteski gotiikka - pohjoisen taiteen verenkarvas laji 

Kannibaaleja! Pirunkuvia! Ryöttää tuherusta?  Itseoppineet taiteilijat!

 "Vuosi 1993 toi Merja Aletalle paitsi kiitosta, myös julkista paheksuntaa ja hän joutui pohjoisessa jopa suoranaisen hyökkäyksen kohteeksi." -- " Meri-Lapin shamaanikesässä esillä olleet linotyöt nostattivat Pohjois-Suomen ja -Ruotsin papiston raivon. Merja Aletta sai niskaansa niin shamanismi- kuin satanistisyytöksetkin." -- " Asiaa puitiin valtakunnallisella tasolla iltalehtien lööpeissä ja jopa tv-uutisissa. " Merja Aletta Ranttila: Omakuva, Kustannus-Puntsi 1999


Kuinka typerä on kansa ja varsinkin sen kirkko - olemme saaneet huomata aikojen hurahtaessa usein, valitettavasti. 1990-luvulla myös toinen pohjoisen lintukotomme asukki toisin sanoen goottipoika tai ainakin nyrkkipesunkestävä nihilisti Kauko Röyhkä. Mutta miten suhtautuu skandinaavirahvas tähän: naispuolista taiteilijaa Ranttilaa rangaistaan ja hänen työn tekemistään häiritään, työrauha sabotoidaan, ja miespuolinen Röyhkä nostetaan Finlandia-ehdokkaaksi. Näin meillä suomessa.


"Vuonna 1994 syntyneitä teoksia leimaa valoisampi ja optimistisempi tunnelma. Pirukausi. " Merja Aletta Ranttila: Omakuva, Kustannus-Puntsi 1999 Aletta Ranttilan ja Helena Junttilan "gotiikka" Siinä missä Ranttilan käden jälki on groteskia linotekniikkansa puolesta, tällä tavalla työssä on jotain väkevää, sitä tehdään sormet verillä, kenties, puukon terä voi lipsahtaa, siinä isketään, siinä kaiverretaan, ja jälki on juurevaa, väkevää, juuria, oksia, takiaisia.. Niin Junttilalla on hennon hentoa ohutta viivaa se kujeilee, ja leijuu tuulessa kuin Lakmé Lakmén Flower duet´n kukkaisduetto..... ja on varpaillaan, se on henki jos Ranttila on liha. Tai mikäs siinä on hengeksi ja ruumiiksi edes ihmistä jakamaan??

Vanhempi heebo Andreas Alariesto on hyvin paljon vaikuttanut pohjoisen painajaisiin ja psyykkeeseen; kuinka pelottavalta ns. yliluonnollinen okkultistinen pelko tuntuu, kun piru ilmestyy, vääjäämättä, ja hyvin pelottavaa on myös arjen kauhu ja äärimmäiset tilanteet eli kannibalismi - varsinkin kun ne on maalattu ns. naivistisella tavalla. Taiteilijan itsensä muistan lupsakkaana maahisena. Alariesto, Andreas Artturi (1900 – 89), taidemaalari. Kuvakirjassaan andreas alarieston lapinkuvat, WSOY 1976 Andreas Alariesto kirjoittaa: " Olen tehnyt nämä kuvat, koska nykyinen ja tuleva sukupolvi ei tosiasiassa tietä mittään menneisyydestä eikä esi-isien elämästä. Ja minunkin pensselini heittää kohta heilumasta." Tyly lause, täyttä totta. "Ja kuvansa tämä itseoppinut taiteilija on tehnyt pääasiallisesti eläkevuosinaan." lukee takakannessa. Kirja julkaistu melkein samana vuonna kun ensimmäinen suomalainen punk-single levytettiin eli Briardin I Really Hate Ya. Alariesto syntyi Sodankylän pitäjässä, Rieston kylässä, missäpä muuallakaan. " Kadotettu tulee tärkeäksi, hävinnyt alkaa elää." Ja mitä tärkeintä: " Sompion viimeinen kuuluisa noita Polvari-Jaako on Andreaksen isoisän veli ja itse isoisäkin Rieston Mikko *näki piruja*, paranteli ihmisiä." Hengenheimolaisia löytyy vuosituhannen vaihteen [joidenkin tahojen määrittelemänä] floppielokuvasta Erämaa syö miestä, joka minulle on kyllä varsin maistuva elokuva, jos näin mauttomasta voi mustan huumorin [onomatopoeettisesti hemrod siis peräpukamat??] ryydittämästä - siis maustamasta - kannibaalielokuvasta sanoa..

Eräässä maalauksessa nuori, iloton lappalaispari on lentänyt pois kodasta ja etsii uutta kotia, paikkaa itselleen ja kahdelle porolleen. Jyrkässä, hengästyttävässä maisemassa on taustalla vielä tiheä, hedelmällinen metsä pelottavan kookkaine havupuineen, mutta etuosan kelottunut hongan kuolleista oksista osa muistuttaa ihmisen sääriluuta. Kuten Erämaa syö miestä elokuvassa on alariestostolaisessa taiteessa tultava karuissa oloissa toimeen - myös katastrofien tullessa. Ihminen on omillaan nyt. Seuraavassa maalauksessa on rikkumaton rauha: peilityyni vesi, johon kenties kuvastuen lipuvat muodottomat malvan karvaat pilvet. Mutta maan on ihminen ottanut omakseen, riehunut, ährännyt ja täyttänyt ristillä. Kaksi valkoisiin puettua vainajaa makaa ammottavan hautakuilun, kuin maaäidin suun tai kohdun, vierellä. Punaisiin pukeutunutta suoraselkäistä naista pidetään jostain syystä narun päässä. [ Kuuntele esimerkiksi pohjoisen kolkon orkesterin Faff-Bey klassikko S/M Party. ] Kuvasta kertova teksti valottaa tarinaa kun naisella oli kaksi miestä - katso esimerkiksi Maria kaksi rakastajaa - mutta jotka ovat kaksintaistelussa menettäneet kumpikin henkensä. [ Kaksintaistelu oli vihoviimeinen knapsun macho yritys - mm Pushkin lähti kerran kaksintaisteluun, muttei tullut takaisin. ] Ukot sitoivat siis raskaana olevan Sikka-tytön ja hautasivat hänet ja syntymättömän lapsen elävältä kuolleiden rakastajiensa väliin. Tämä jos mikään on goottilainen tarina, jotain joka kammottaa. Oliko meillä pohjoisessa goottilaiset tarinat totta ollen pelottavia esimerkkejä? Seuraava kuvan nähtyäni olisi suuri kiusaus kutsua Alariestoa pohjoisen naivistiseksi Hieronymos Boshiksi mutta menköön. Kuva vilisee hirviöitä, ainoa inhimillinen [?] olio on selin kuvan katsojaan - paikat housuissaan hän näyttääkin paljasperseiseltä, osittain peikolta paljaine jalkoineen. Kiven päälle on hypännyt sarvipäinen puoli-ihminen joka katsoo kuvan katsojaan nälkäisenä, harmain elottomin kasvoin. Maassa näkyy vampyyrin kasvot ja käsi kun hän pitkin hampain ja kirkkain silmin syö mustaa kyytä. Kannoilla ja kivenmurikoilla on ihmisen kasvot. Puolukkamätäs muuttuu saatanaksi, jolla on nälkä. Jopa kaukana killuva pyöreäkasvoinen kuu näyttää jotenkin kieroutuneelta. Maalauksen kuvatekstissä Alariesto muistelee kuinka pitkätukkaiset harmaapäiset ukot ja mummot alkoivat iltaisin aina puhua piruista ja kummitusolioista. "Kaikilla niillä oli jossakin vaiheessa ollu tekemisissä pirujen kanssa. " Kammottavin kuva on luminen näkymä jossa kodan edessä lappalaismies paloittelee lapsia, ämpäri tyhjänä. Lainaan tähän kuvatekstin: " Tuhatseittemänsataaluvulla oli Uula Uulanpoika 9-vuotiaan Ellin ja 5-vuotiaan Pekan kanssa tulossa Norjasta Inariin. Lumiuppo tuli yllättäen ja niien piti asettua oottamaan lumne kovottumista. Kun ruoka loppu, ne söi sen väsyneen poron. Kun se oli syöty, lapset nälky ja itekin se nälky kovasti. Ja se näki että mikkään ei ennää pelasta. Se päätti vähentää lasten kärsimyksiä ja tappo ne lapset. Se keitti lasten lihat ja eli kevätpuolelle ja pääsi Inarin kirkolle. Sovankylän käräjillä ei löytyny pykälää, jossa olis sanottu mitä tehhään ihmissyöjälle, mutta Ruotsin kuningas määräsi, että se on vietävä Viaporin linnoitukseen ja piettävä siellä koko ikänsä." Veri on virrannut väkevästi mm suoneniskemisellä mikä tarkoitti sääriin lyötäviä pieniä reikiä - näin parani väsyneet jalat ja suonikohjut. Seuraavassa taulussa juuri on pistelty poron sarviin reikiä, joista vuosi valtavat määrät verta ruuaksi. Varsin mukavaa oli nähdä lappilaisten lasten taidenäyttelyssä ainakin yksi valtava sininen vampyyri vuonna 2005. Lapin murteissa "piisi" voi olla avotakka, kamina jne. tai mikä tahansa vastaava hökötys jossa tuluksia toisiinsa isketään, eikä musiikkislangin tai nyt jo puhekielen "biisi" eli musiikkiesitys. Määrärahojen puutteessa ja suomalaisen seksistisen kirjallisuusgenren epäsolidaarisuudesta johtuen keskityin Alarieston tuotannosta vain näihin edellä mainittuihin groteskeihin kuvauksiin, vaikka tuotantoa on muutakin ns. *normaalimpaa* arjen kuvausta. Perehtykää myös kirjaan: lisälehdet andreas alarieston lapinkuviin, WSOY 1978 jossa on lisää, kuvia ja tekstiä. Toisaalta Hugo Simbergin , hammassärkyiset sarvipäät ovat pirun inhimillisiä - ovat syöneet liikaa makeaa vaikka on kielletty?? Ø Hugo Simberg - Unien maalari kirjassa juoksutetaan kauhua kohti gotiikkaa ja groteskia...

Mitä oli ennen kalliomaalauksia?

dinosauruisten jalanjälkiä

olenko Koijärvellä vaiko vain dryadi?

Minut on sidottu puuhun 

tiettyyn

olenko Koijärvellä vaiko vain dryadi?

fakta 2001:

dryadit (< kreik.), kreikk. mytologiassa nymfejä, puunhaltijoita, joiden elämä oli sidottu tiettyyn puuhun ja päättyi sen kuollessa.  

Linkit: alkup. runoni Raijakoon numerossa Raijakoo #7

Feministinen mielipide- ja kulttuurilehti #7.

Verkossa julkastuja runojani vuodelta se ja se.

Rajuja runoja ja pimpoja polaroidkuvia - Jemina Staalo.

Rajuja runoja ja pimpoja polaroidkuvia

Jemina Staalo
 
Minut on sidottu
Cliche
Mustasukkaisena tango 
Pahan kaksi naamiota 
Tappajanaaras 
Nymfin rei'itys 

Cliche

osa i

tyttö selällään

äsken punastunut, viehättävää

olet kaunis, nyt tärkeimpään

kalvo puhki, olet nainen

ota vastuu, heippa

soitellaan

mutta eihän mulla ole numeroa?

osa ii

nainen selällään

vatsa halki, keisari syntyy

Nainen, sankari,
äiti, taistelija
oppi sitten ehkäisyn salat, kävi koulut loppuun
julmissuin, irvileuoin, lakki, lainamekko valkea
sitten kotiin, ei juhliin, ei pistänyt enää seinälle kuvia Don Juanin
pikku keisari oli maailman napa, ja he yhdessä leikkivät
kotia ja formula-ajoja, täyttivät neonvärisiä vesipyssyjä,
tekivät kiinalaisia leijoja ja hyppivät funkkissohvan paskaksi
bingo bango bongo
- se on vain materiaa. hakivat kaatopaikalta uuden, salaa hiipivät, yhdessä,
äidin ja pojan verivala.

äiti lauloi kommunistisia tuulilullalauluja, epäili, laski tulevaa.
poika kuunteli, uskoi, itki välillä, kirkui, kun huudattivat mankkaa,
hevimetallia ja mustan kissan tangoa, kylmää kaakaota, varastettua Essolta
ja vaaleata pullaa, leipäjonosta, vaaleanpunaisia ja myrkynvihreitä hirviökirjoja.
ja maalla kysyivät lampailta: - kuka teistä on tyhmin? - mikä teillä on kipeä?
- onks täällä joku Tampereelta?

räkäresori, nokiposki klopinalku
filosofian maisteri ja äiti,
oppinut nainen ja työläinen siinä sivussa, maistanut koulua ja käynyt elämää, lauloi Uralin pihlajaa ja Nataliaa, kaipasi lajikumppania, pieni pisara, kaipasi maata! pihlajaa! suopursuja! särkikaloja! kärpässieniä! sudenkorentoja! karhunputkia!

yritysten, erheitten jälkeen, unohti kirjailijabaarit ja taidekuppilat: oikea elämä on hauskempaa!
ja kummaa, kas:
löysi ihmeen Hietsun kirpputorilta,
hyvän, hassun miehen, jonka pään päällä vilkkuu lamppu toisinaan, kun suunnistaja harrastaa lääketiedettä, hienoa, suurta asiaa.
ja he leikkivät kotia ja rikkoivat parisängyn, katsoivat svartsenkekker-leffoja ja kirkuivat naurusta, mutta ainahan suuri mies on kiireinen mies. ja äiti kiristeli hampaitaan, oli aikaa olla pojalle sekä isä että äiti. se on naisen osa. se on naisen osa.
ja suuttui ja suureksi muuttui, sanoi ääneen totuuksia ja kerran vain:
mies huomasi, kehui: peppu kuin nuorella tytöllä,  taputti, katsoi takaisin omaan kuvaan, mirriä oikoi, haki kalvosimiaan.
tässä välilläkin tapahtui paljon ja sitten:
- jumaloi minua sitten
kun lopetan muutaman maanosan nälänhädän!
nainen sanoi ja mies haihtui.
presidentin linnassakin valta vaihtui

Mustasukkaisena tango

piikkikoroissa, stiletteinä

iskee sormen päille, hipaisuina

kirein viulun kielin, alta kulmain

hohtaa vihreä ruoho aidan takana

tavernassa kaadetaan kurkkuun

Pahan kaksi naamiota 

Ihmissudet latkivat, särpivät olutta nälässä, kun 

Seine on jäässä, jiihaa me luistellaan pitkin kynsin, 

terävin hampain iskemme, 

rutto kintereillä, aaveiden tunnit, 

älä vain eksy

nainen on yö, hirviön puku, paholaisen luku, 

kylmä pohjola, luola, lämmin sepän paja, pätsi 

verenvuoto, kuun kierto.

Yön ja koston jumalattaret synnyttävät ihan normaaleja tyttöjä. 

Hedelmällisyyden jumalatar Metsän Artemis keinuttaa kehtoa,  

ja tärisee koko maailma, 

toisessa kädessään sirppi, kuin taivaalta varastettu, mielessään suuri aate, tulevaisuus keinuttaa kehtoa, komsiota Lapissa, Ateenassa, puoleksi soturi, puoleksi äiti on jokanainen, jolle vuorokausi 

riittää.

Uusi, täysi, vähenevä. 

Neitsyt, äiti, vanha akka. 

Mennyt, nykyhetki, tuleva.

Oletko rauhaton, muututko? Iskeekö mania? Oletko kuumeelloinen? 

Täysi kuu, riivattu, 

noitien voiman kohtu, 

orffilaiset papittaret,  

noitaympyrä on verellä maalattu, 

perjantaiyön noitasapatti 

baari-ilta Kalliossa Ishtarin päivänä. 

Pahuus herää, pesee pitkät hampaansa, 

puhdistaa kuperat kyntensä. 

     Syksy ja talvi on saatanasta, puhuu oppinut. 

Ei ymmärrä sykliä. 

Juhlani, Saturnalia, sadonkorjuu, viikatemies. 

Kuolleet palaavat, 

muistamme taas Kekrin, 

kun sato on korjattu, 

haltijoille osuus uhripuun juurelle, muistamme suvun vainajat. 

karkki tai kepponen, Halloween, pyhät miehet, 

kelttien viimeinen päivä, jolloin lapset pukeutuivat noidiksi, 

kunnioita esi-isiäsi, kurpitsa on uhrilahja. 

     ( Huom! Pääsiäispupu antoi nimen koko pääsiäiselle, 

muista siis vanhat jumalat. He olivat täällä ensin.)

Pitkänä perjantaina minä revin lampailta villoja,  

minä nypin kanoilta höyheniä. 

Virvo ja varvo, tee ristinmerkki, heitä suolaa, soita hopearäikkää, 

sytytä tulet. 

Me lennämme silti.

Vappu, 

työväen ja noitien juhla, 

druidien kesän ensimmäinen päivä. 

Silloin olemme voimissamme.

Järjestä karnevaalit, ryyppää, elämöi. 

Muista myös eläviä. 

Pimeys ei häkelly siitä.

Succubus tulee visiitille.  

Tuore veri. Nautinto yöllä.  

Lakritsaruoskan isku.

Rankaise ankarasti pyhän puun palvojaa, 

sanovat väärät profeetat, 

turhaan kolme sataa vuotta lässyttäneet.

Salama iskee 

perkeleen tammeen. 

Koske minun runkooni, 

Freya suojelee misteliä,

suutele minua, on nälkä.

Huomio huomio! 

Paniikki kreikkalaisessa metsässä, nähty useampi sarvipää. 

Satyyrit Kallion yössä, himo, viini, tanssi. 

Surkea pano, onnahtava karaoke ja lämmin bisse. 

Naisia varastetaan. Parempiin kaupunginosiin.  

Pois piikkipuistoista, puukkobulevardilta,  

Harjutorin ruumishuoneelta. 

Pitää olla jotain tasoa.

Myrkyssä, myrskyssä ratsastajat, kovaa soi naisten nauru. 

Kirkonkellot soivat, 

virvatulet välkkyvät, houre, rakkaus. 

Noiduttua koko elämä. 

Kävisikö orgiat?

Kolumbus näki ja kirjoitti muistiin amatsoonit,  

ja kannibaaleilla roikkuivat hännät.  

Turvallinen ajatus.

Niitty kasvaa valkoisia liljoja, Elysionin kenttä, onnellisten saari, rikolliset vain Tartarokseen, Kakolaan,  

työttömyyskortiston beigenväristen kansien väliin,  

avo-osastoille mielenterveyspuolelle,  

Sörkkaan, Nokalle tai Riihimäelle, 

antiikin helvetti on täynnä kansaa, 

Siperia opettaa?

Yön, pimeyden ilmansuunta, pohjoinen ja se tuonelan tumma joki. 

Kuka meistä on rautaa? 

Raja jossa poikkinaintia ei juhlita. 

     Tarhaikäiset huutavat Moolokin kidassa, Haades houkuttelee  

     mukaansa, ja tulivuori purkautuu. 

Rikinkatku, laavamassat, pulppuavat geysirit, suihkuava shampanjaryöppy pullon kaulaa pitkin hidastettuna 45 asteen kulmassa 

orgasmi, maa järisee, tuomitut sielut.

Pahalla ei ole naamaria, vain omat kasvonsa.

Maasta syntyy, kasvaa titaanit, jotka ottelevat valtavilla  

pumpulitopsyillä tv-vastaanottimen gladiaattoreina 

nyrkkeilynkehän tupakka- ja virvoitusjuomamainosten alla. 

     Aurinko perääntyy, pelkää maan lapsia, turhaan.

Kärpästen herralle siivet, Setin aasin naama, haarahäntä, 

pukinsorkkainen viettelijä.

Kaikki pahat miehet ontuvat: Hefaistos, Byron, Lucifer.

lainsuojattomat vuorella, pukit ja kannibaalit, eivät kuulu 

yhteiskuntaan. 

Dionysos lainaa sarvesi 

Pan lainaa sorkkasi 

niin piirrän oppineille  

sen saatanan kuvan.

Kharun, rakas, 

sait myös pukin varusteet, 

kauniin korppikotkan uljaan nenän, 

minne minua kuljetat, uljas tuulimieheni?

Vanhat jumalat eivät olleet perkeleitä.

Polveudun susista, sanottakoon tähän väliin.  

Klaanimme pyhät eläimet, mana mana,  

jumalat muuttuvat eläimiksi, 

viettelevät joutsen, käärme, lepakko.

Antiikin jengi raveissa, kreisit mainadit napakoruissaan, 

ja luonto juhlii, villit naiset ja hurja musa soi. 

Teknobiitti, death metal, campdisco, 

ihan mikä vaan kolahtaa.  

Me emme enää revi eläimiä kappaleiksi, 

vaan syömme siististi pizzaa, kebabia. 

Nappaamme tabuja, se on somaa. 

Ja juomme, juomme, juomme, 

runoilija löytää punaviinilasin, josta nousee Dionysoksen henki, 

sinä saat kolme toivomusta, mitä saisi olla?  

- Toinen lasi argentiinalaista punaviiniä, yksi camel ja viimeisenä toiveena kolme toivetta lisää.  

Ja niin edelleen.

Kuulumme yhteen, ylläni leikkipantterin nahka, tanssimme, viettelemme privaattishowssa, kaltereitten takana nahkapaljaat naiset, pikkutytöt vielä, kasvoiltaan,  

naisen viettelykseen puettu kimallus, 

olemme unohtaneet Teatterin, 

inhimillisyyden, rauhan,  

jäljellä on vain porno.

Tämä on köykäinen jumalainen näytelmä, 

traaginen vuohen hymni, räkälöiden bakkanaalit,  

jukeboxit tuomioiden pasuunat, esitämme huvinäytelmää. Pistämme naamiot tyhjän päälle, 

luvalliset noitasapatit trendikuppiloissa, pukeudu oikein, ole nuori, 

pääset kohta ekstaasiin, olet sankaritar Essi, onko talvipalttoossasi enkelinpölyä vai mitä? Täytä piri piri pintaan ja juokse heposein, ja aih, suoniin virtaa miljoonien volttien orgasmi. Se kaikista helpoin.

Me kirjoitamme uudet viikinkisaagat näistä matkoistamme.  

Me opetamme mitä saaga tarkoittaa. 

Me berserkit muodonmuuttajat, 

suden viitassa sotilaat, tynkä-Jugoslavia, poimimme kärpässieniä. 

Olemme menneet metsään.

Kristityt kiroavat meidät ihmissusiksi, 

me nousemme kalvinistisista vuoteistamme,  

täysikuu valaisee kammiomme, hyppy ulos, 

karvat peittävät meidän jokaisen neljän jalamme, 

älä osu tielle, me puremme,  

mikä meitä riivaa?

Varo punahilkka genderblender,  

terroristit tulevat muualtakin kuin televison pahasta baskimaasta, ja terroristit vapauttavat pedon irti.

Sielulinnut muuttuvat painajaisiksi, taas maistuu ihmisliha. 

Tappajanaaras 1 

Olen petonainen, ja heitän smaragdinvihreitä vaahtokylpykuulia leijonantassuiseen ammeeseen, lisää volyymia Maria Callas, ja naapurin jehovalaiset lyövät talikoilla rytmiä seinään. Minä kynsin vastaukseksi tapettia, raavin neulakynsilläni Ranskan liljoja.  

     Olen narttu, ja kraksutan chipsejä, Estrella, se olisi kaunis nimi estradilla, kun miehet katsomossa tirkistelevät trapetsitaiteilijattaren bikinirajaa, siat, saksalainen hävytön maapähkinävoi, nuss nuss, tarttuu suupieliin, nuolen omalla sievällä kielellä itseni puhtaaksi, ja rikon ihanan ihanan Mignon-munan kuoren, maistan suklaan, kuin ryöstäisin, raiskaisin pikkulinnun, ahmin, olen peto, tarvitsen mielihyvää, ravintoa, ravintolaa, oma kuppi, se ei riitä, missä on isäntä?

Hyppyni ammeeseen mustan pantterin loikka, rubiininpunaiset kynttilät valaisevat kylpyäni, joutilas papitar tai työstä palaava, väsynyt portto Caracallan kylpylässä, olen historiaa, kun pesen paljastettua ihoani, nuolen turkkiani, kuka olisin tänään peilin edessä? Silmäni muuttuvat, iirikset vihreiksi, pupillit viiruiksi, ojennan sileän, monta hyväilyä kokeneen sääreni reunan yli, olen kyyninen Afrodite vaahdon keskellä, olen notkea kun hyppään pois ammeesta, murahdan, ja teroitan kynsiä kirjahyllyn reunaan, olen valmis. 

     Parvekkeella huudan, mouruan näille kuolleille: Minä elän!  Minä haluan!  Ja hyppy alas, taivutan niskaani, ja nuolaisen selästä laastipölyä. Pitää olla siisti, ajattelen ja ketkutan hiirijahtiin. 

  

Yksittäiset sadepisarat, afrikan rummut, osuvat rytminä ränniin, kiiltävien mustien korkojen kopina, kapina verkkosukissa, kuka repii minut auki tänä yönä, kun olen kävelevä clishè pitkissä kynsissä. Pienen pieniä vesipisaroita, tihkua nenälleni, poskilleni, kuin  pisamia korpinmustalta taivaalta, minä kuuntelen yötä, ja varon metsästäjiä, kaikilla heistä aseenkantolupa, jossakin menneisyydessä muutama lääkärin, poliisin lausunto, ex-nartut, rakastajieni tyttöystävät, morat pystyssä, myrkytetyt iltapuvut, orjien kirjailemat tikarit, mikä tämä leikki on?  

      Näen liian hyvin pimeässä, kaiken läpi kuljen, kuin kyllästynyt Lucretia Borgia samettikaavussaan, etsien paheellista seikkailua, tai vain ajankulua, naamioituna kuin kuningatar Margot, kun koko kuvani katoaa pienen mukulakivikadun uriin, katuvalon kaasuliekin suojassa olen nimetön, hämyisessä kabinetissa absinthe kirvelee huulillani, lyön miestä sormille, valaanluinen korsettini pysyy vielä kiinni, kun ohitan unohduksen oopiumiluolat, unohdan ohitetut oopiumiluolat, joita lohikäärmeet vartioivat. Piipaa, piipaa, wau, wau, wau, kuulkaa kun Kallion kansallislaulu soi, siellä pieni tulitikkutyttö myy välittämättä kotiintuliajoista. 

      Sitten kuvani löytyy uudelleen, heijastuu asfaltin vesilätäköistä, tupakantumppien, Esson burgereitten, kymmenpennisten, kortsujen joukossa, kuljen yksin, minä haistan yön, vain silloin tunnen eläväni, vahvasti minä herään, petokissa, olen virkeä, tyhjien divareitten, elektroniikkaliikkeiden, pizzerioitten ikkunoissa vain minun vääristynyt kuvani, häilyvä, tuntemattomat kasvot, nostetut popliinitakkien kaulukset, lukitut ovet, ja taksien pitkät valot heijastuvat märälle ekspressionistiselle jalkakäytävälle, film noir, jossa laihat rotat juoksevat rinnallani, hiuksissani, selkäpiissäni, kirkuvat, sujahtavat  verkkoaidan varjoihin, kuin ruttoa pakoon, tai sitä kantaen, fata morgana, ostan Kismetin, se on kohtaloni. 

Pirteä marraskuu ihollani, keinoturkki muuttuu toiseksi ihoksi, iho turkiksi, kujien metamorfoosi, olen sulava, varuillani, olen, kuljen incognito, öinen saalistaja, tuttu juttu rooli, show jossa punahilkka suden vaatteissa, minä ahmin yötä ja haen ristiinpukeutujaa, kilttiä,  

isoa karvasutta tai telaketju-punahilkkaa.

Nymfin rei´itys 

Mies otti käteensä nuppineulan, ja piti nymfiä aloillaan ja pisti neulan nymfin rintakehän läpi ja lisäsi kolleksoiiniinsä. Hän oli tyytyväinen afääriinsä.  Kirjoitti arvokkain koukeroin nymfin nimen paperitilkkuun. Nymfi maisteli nimeänsä varovasti latinaksi. Ummehtunut. Hänen suuhunsa sattui. Mies lähti takaisin oopperaan naamio kasvoillaan. Hän ei ollut kasvoistaan vielä hirviö. Nymfi katseli vaivalloisesti näkymää ulos kahden ikkunan takaa. Keltaiset tavalliset lehdet leijailivat kevytkenkäisinä, kuoleman spiraaleja tehden, maahan ymmärtämättä kohtaloaan. Elämän kiertokulkua. Tai sen hyväksyen. Toinen toisensa viereen. Poljettaviksi. Vinttikoirien virtsattaviksi.  

     Nymfi oli levitettynä miehen työpöydälle, kuin noitavainojen aikaan. Raajansa X:n muotoisina.  Mikroskoopin ja camera obscuran väliin.  

Toinen nainen jäi loikoilemaan laihana sivujen väliin. Odottamaan prässättynä, hengettömänä miehen paluuta. Kaltaistensa parissa. He olivat päässeet pois slummeista. Mutta millä hinnalla? 

Puuvillaparonit, nousukkaat, teollisuuskapitalistit, koronkiskurit,  

16-tuntiset työpäivät, koneidensärkijät, lapsityövoima, prostituutio,  

keuhkotaudit, pölyt, myrkyt, syfilikset, lapsivuoteet, kätkytkuolemat,  

lavantaudit, ei viemäreitä, raiskaukset kaasuvalossa,  

niin paljon on aihetta historian oikein kirjoitukseen

kapinoijat, lakkoilijat, ihmiset yhdistyvät, vallankumous,  

taas kerran tuli hullu vuosi. niin kuin sadan vuoden välein pitää tulla. ruutitynnyri räjähti. 

näitä kaikkia asioita naiset ajattelivat, lukivat, kuulivat, puhuivat, kokivat, opettivat.  

ottivat itselleen aikaa. ottivat ajan itselleen. ja antoivat kuulua. 

vihasta, raivosta, hysteriasta

-

eikä mikään ole muuttunut

paremmaksi

Onnellinen koala nukkuu

Puu, ja sen kauniit kuviot. Uurteet ja sileä pinta, niin elävä. Kaikuluotauksia, tulevaan, minullekkin.

Kotimainen ujo piimä-katse. Pahantekijä

siis pahkatyöntekijä. Kesämökillä ovenrivasta katsoo Dalin sukulainen. Puu elää

Nasse-setä on hyvin hyvin vihainen

Vai onko se Porco Rosso? Nasse-setä on hyvin hyvin vihainen
Nasse-setä wikissä
ks. Porco Rosso cinema mondon esittelyssä

Jemina Staalon mielenmaisema, pohjoinen, myrsky, osaksi muuttuva

Kirjailijan kammion, kesämökin seinälle omakuva (2003, filmikamera, järkkäri ) jonka lasipinnalta heijastuu vastaranta, jossa kenties on samanlainen taiteilija, kuten Frida Kahlon, sakset käsissä, tai vaikka keritsimet? Jemina Staalon mielenmaisema, pohjoinen, myrsky, osaksi muuttuva

Leppäkerttuja. Kesä. Ghettoblasterissa soi Musta Paraati.

Varjossa ei näy musta kynsilakka. Sananvapaus on, mutta nastat kaupat niin kaukana. Koulussa Dekadenz otettiin esille miten postimyynti huijaa. Ei, ei pidä paikkaansa. Leppäkerttuja. Kesä. Ghettoblasterissa soi Musta Paraati. Patterit eivät ole maailman parhaimpia. Vaikka niin myyjä sanoi.

 

ateneum: Helene Schjerfbeck

Timanttikoirien vuosi - hianon dokun syöte

Timanttikoirin vuosi illume sivut